Ilse Heino
Palvelukoordinaattori – Tulostuspalvelut yliopistoillaToimin Unigrafialla Uniprint tulostuspalvelun koordinaattorina. Työpäiväni ovat sisällöltään hyvinkin vaihtelevia ja niihin kuuluu mm. laitesiirtoihin, huoltoihin, tulostuskortteihin, laskutukseen ja raportointiin liittyviä tehtäviä. Lisäksi työhöni kuuluu tulostuspalvelun uudistuksen suunnittelua, laitekannan optimointia ja suunnitelmien läpikäyntiä asiakkaiden kanssa.
Nyt tulostuspalvelun uudistuksen käynnistyttyä koordinoin lisäksi laitevaihtoja ja niistä viestimistä asiakkaille.
Tulostaminen on tärkeä osa korkeakoulujen arkea. Tulostuspalvelun optimointi on inspiroivaa. Hyödyntämällä laitteiden käyttödataa sekä asiakkaiden tulostustarpeita ja -toiveita mahdollistetaan fiksu, kustannustehokas ja ympäristöystävällinen ratkaisu.
Laitekannan ollessa laaja (n. 1000), järjestelmällinen lähestymistapa helpottaa isojenkin datamäärien käsittelyä. IT-alan kehittyessä jatkuvasti, kehitän myös itseäni ja taitojani tutkimalla uusia näkökulmia ja teknologioita. Uuden oppiminen sytyttää palon, joka motivoi ja ajaa minua eteenpäin.
Unigrafia ja sen työntekijät ovat kuin yhtä perhettä. He ovat huomaavaisia ja auttavat mielellään toisiaan. Ilmapiiri on yhtenäinen, innovatiivinen ja luova, toimistolla vallitsee luottamus ja avoimuus.
Vapaa-ajallani pelaan videopelejä ja suosikkigenreni on roolipelit. Rentoudun myös kokeilemalla erilaisia hiusvärejä, peruukkeja ja meikkejä. Harrastan musiikkia, mm. poikkihuilun ja saksofonin soittoa, ja teen itselleni nuotteja pelimusiikeista kuuntelemisen perusteella. Ompelen myös mm. cosplayasuja, maskotteja ja asusteita. Usein myös heitän palloa kolmen kissani kanssa ja loikoillaan yhdessä sohvalla.